Kannatteletko muita?

Oletko oppinut pitämään todelliset tarpeesi taka-alalla huolehtiessasi muiden ihmisten tarpeista? Pidätkö ryhtiäsi suorassa ja hymyilet vaikeinakin hetkinä? Oletko se sinä, joka kannattelee koko perhettä ja pitää huolta, että muut voivat hyvin?

🕊Kärsitkö kuitenkin siitä, ettet uskalla päästää irti tai näyttää aitoa itseäsi? Mitä on olla rehellinen, aito ja autenttinen Sinä?

🕊Huomaatko miten kehosi reagoi vastuuseen ja toisten kannatteluun?

🕊Miten oppia lepäämään kehossa ja antaa hengityksen virrata ilman ylimääräistä kannattelua?

Usein palleahengitystä harjoitellessa voi huomata, että vatsan alue on jännittynyt ja on vaikeaa syventää uloshengitystä. Sisäänhengitys saattaa nousta hartioihin asti täyttäen koko keuhkojen kapasiteetin, mutta uloshengitys onkin vain lyhyt puhallus.

Sisäänhengityksen aikana on tärkeää antaa vatsan olla rentona, jotta pallealla on tilaa laskeutua. Uloshengityksen pidentämisellä voi samalla nauttia irtipäästämisen tunteesta.

Arjessa sisäänhengityksellä ei oikeastaan tarvitse edes hengitellä keuhkoja aivan täyteen vaan riittää, että kyljet ja vatsa liikkuvat hengittäessä.

Vasta voimakkaassa rasituksessa tarvitaan apuhengityslihaksia hartioiden ja niskan alueelta, muuten hartiat saavat olla rentoina. Kun hengitys vapautuu, on helpompaa olla ja kuunnella mitä oma keho tarvitsee. 🕊

#irtipäästäminen #selfcare #hengitys #ihanaahengittää #exhale #inhale #palleahengitys #osteopatia #osteo_somatics

Kuva: Chris Senn

Onko sinulla aikaa pitää huolta itsestäsi? 🌿

Hoitoon hakeudutaan usein silloin, kun oireet haittaavat arkea, kivut herättävät öisin tai särkylääkkeiden käytön seuraukset huolettavat.
 
Toivotaan nopeaa helpotusta, jotta sen jälkeen voisi jatkaa työntekoa normaalisti tai hoitaa muita arkisia asioita tehokkaammin. Kehossa olevat jännitykset vievät energiaa ja lannistavat.
Mikäli kehon ja mielen kuormituskyky on reilusti ylittynyt, tarvitaan aikaa palautua ja kerätä voimavaroja tilanteen muuttamiseen.
 
Sanonkin välillä, että osteopaattinen hoitojakso olisi syytä ottaa yhtä vakavasti kuin leikkauksesta toipuminen. Oireileva keho tarvitsee lepoa ja voimavaroja lisääviä olosuhteita.

Mikäli hoidon jälkeen on väsynyt ja pöhnäinen olo tai oireet voimistuvat 1-3 päiväksi – ei ole syytä huoleen, mikäli kuitenkin tämän jälkeen noin viikon päästä voi huomata, että jonkinlaista muutosta on tapahtunut. Toisilla palautumisvaihe hoidon jälkeen voi viedä pidempäänkin ja seuraavat hoitokerrat ovat tarpeen, jotta selviä hoitotuloksia on nähtävissä.
 
Osteopaattiseen hoitoon voi kuitenkin tulla jo ennaltaehkäisevästi ja auttaa kehoa pysymään tasapainossa 🌿
 

Lasten osteopatia

Osteopatialla voidaan tukea lapsen kehitystä koko lapsuusajan syntymästä kouluikään. Synnytyksestä ja raskausajalta kehoon jääneitä jännityksiä voidaan hoitaa lempeästi vauvan ja lapsen rytmiä sekä tarpeita kuunnellen.
 

Tyypillisiä syitä osteopaattiselle hoidolle:

🦊 epäsymmetria ja toispuoleisuus
🦊 hermoston yli – ja alivirittyneisyys
🦊 univaikeudet
🦊 levottomuus ja keskittymisvaikeudet
🦊 vatsavaivat
🦊 korvatulehdus – ja flunssakierteet
🦊 apaattisuus
🦊 motoriset haasteet
🦊 kasvun viivästyminen
🦊 leikkausten jälkeinen palautuminen ja kuntoutuminen
🦊 ihottumat ja allergiat
🦊 imetyksen haasteet
🦊 itkuisuus
🦊 kolhut ja kaatumiset
🦊 keisarinleikkaus ja vaikea synnytys

Hoito voidaan tehdä myös vanhemman sylissä ja lapsen leikkiessä lattialla, joten lapsen ei tarvitse olla liikkumatta hoidon aikana. Hoidon aikana keskitytään luottamuksen rakentamiseen sekä turvallisen tilan luomiseen. Koko perhe voi hyötyä osteopaattisesta hoidosta, joten molemmat vanhemmat ovat tervetulleita hoitoon mukaan.👪

Tammisaaressa vastaanottoni on lapsiystävällinen kaikenikäisille. Lohjalla otan vastaan vauvoja sekä yli 5-vuotiaita lapsia.

#lastenosteopatia #barn #osteopati #osteopat #ekenäs #vauva2023 #hoito #osteopatia #osteopaatti #tammisaari #osteo_somatics

🤍

Olisiko aika saada helpotusta sinua vaivaaviin oireisiin, jännityksiin ja kiputiloihin?🤍

 
Osteopaattinen hoito on lempeän tehokasta ja moni asiakkaani on saanut hoidoista nopeaa ja pitkäkestoista apua kroonisiin sekä akuutteihin oireisiinsa, erilaisiin kiputiloihin sekä palautumiseen.🕊️
 
Tarjoan osteopaattista hoitoa Lohjalla Marenki Kauneus ja Wellness Loungen viihtyisissä tiloissa.🤍 Ohessa olevasta videosta voit kurkata sisälle huoneeseen, joka luo ihanan valoisan ja turvallisen tilan hoidoille. Tervetuloa voimaan hyvin!
 
Ajanvaraus:

Tunteiden turvallinen kohtaaminen

Osteopaattinen hoito kattaa ihmisen koko fyysisen, mentaalisen ja henkisen kokonaisuuden. Näin ollen hoidon vaikutukset eivät rajoitu ainoastaan fyysisten oireiden vähentymiseen vaan ulottuvat paljon laajemmalle.
 
Lisäksi hoidon aikana tai sen jälkeen monella asiakkaallani on käynnistynyt emotionaalinen prosessi, jonka aikana mm. surua, vihaa ja muita tunteita on noussut pintaan kohdattavaksi.
 
Suurien tunteiden kohtaaminen tietoisesta ja läsnäolevasta tilasta käsin on turvallista. Hoitajan tarjoama neutraali ja myötätuntoinen kannattelu tukee prosessia.
 
Arjessa ilman tukea traumaattiset muistot ja muut voimakkaat tunteet tai reaktiomallit voivat ottaa valtaansa – tämä voi olla hyvin pelottavaa. Toisaalta mm. meditoiminen tai hengityksen tarkkailu voivat rauhoittaa sellaisina hetkinä ja auttaa tunteiden säätelyssä.
 
Kun voimakas reaktiomalli purkautuu kehosta, olo kevenee. Voi tuntua siltä kuin olisi eri ihminen – tasapainoinen ja neutraali olo voi tuntua epätodelliselta. Voi tuntea helpotusta ja rakkautta sellaisella tavalla, jota ei ole kokenut aikaisemmin.
 
Hoito on arvokas mahdollisuus purkaa kehosta reaktiomalleja, jotka ovat olleet osallisena myös kehollisten jännitysten ja oireiden synnyssä.
 
Useinmiten voimakkaiden tunteiden prosessoiminen vie kuitenkin oman aikansa, joten hoidon jälkeen on tärkeää ottaa riittävästi aikaa palautumiselle ja levolle.
 

Mikä ihmeen homeostaasi?

Keho on kykeneväinen itsesäätelyyn ja terveyden ylläpitämiseen. Tämä ilmenee sisäisenä restoratiivisena, parantavana ja kuntouttavana kykynä.
 
🌱Homeostaasin ylläpitäminen on olennainen kehon tasapainoa ylläpitävä järjestelmä, joka ilmenee valtavan monisyisinä säätelymekanismeina ja jatkuvasti hengitystä, ruoansulatusta, aineenvaihduntaa ja lukuisia muita toimintoja monitoroivina ja kontrolloivina prosesseina.
 
Tämä sisältää yhtenä komponenttina muiden ohessa immuunijärjestelmän toiminnan, jolla on kyky puolustautua ulkopuolisia organismeja sekä kehon omia epämuodostuneita soluja vastaan.
 
Paranemisprosessi tarvitsee otollisia olosuhteita, kuten riittävästi palauttavaa lepoa, puhdasta ruokaa ja tasapainottavaa elämäntapaa.
 
🌱Osteopaattina autan kehoa toimimaan parhaimmalla mahdollisella tavalla. Hoidon aikana ja sen jälkeen kehossa olevat jännitteet vapautuvat, aineenvaihdunta paranee ja keho puhdistuu kertyneistä kuona-aineista.
 
Olen havainnut omalla vastaanotollani, että prosessi noudattaa tietynlaista sykliä. Hoidon jälkeen olo voi olla normaalia väsyneempi samana ja seuraavana päivänä, joilloin riittävä lepo auttaa parhaimman mahdollisen hoitotuloksen saavuttamisessa.
 
Oireet voivat hetkellisesti provoisoitua seuraavana päivänä, mutta tästä ei kannata huolestua. Viikon-kahden kuluttua hoidosta keho on ehtinyt on puhdistua, palautua ja linjautua uudelleen. Oireet ovat usein tähän mennessä muuttuneet, vähentyneet tai poistuneet kokonaan.

Kuitenkin ensimmäisen hoitokerran jälkeen on hyvä tulla hoitoon melko pian uudelleen, jotta hoidolla voidaan tukea alkanutta prosessia.
 
🌱Keholle pitkään vaivanneiden oireiden vähentyminen on iso muutos, joten energiaa kuluu kompensaatiomallien purkamiseen ja uudelleen linjautumiseen. Sen lisäksi hoito käynnistää myös psykofyysisen prosessin, jonka aikana voi nousta pintaan erilaisia tunteita ja kehollisia tuntemuksia. Monelle tämä osa prosessista on tuntematon, sillä kehon ja mielen yhteyttä ei välttämättä tunnisteta.
 
Yleensä ensimmäinen hoitokerta käynnistää voimakkaimman vasteen kehossa, kun taas seuraavat hoitokerrat tukevat palautumista ja auttavat kehoa pysymään tasapainossa.
Alkuun suosittelen käymään hoidossa kokonaisen hoitojakson oireesta riippuen. Krooniset oireet eivät välttämättä hellitä yhdellä osteopaattisella hoidolla, vaikka jokainen hoito auttaa kohti oireettomampaa elämää.🌱

Lähteet:
Chila A. 2011. Foundation of Osteopathic Medicine.
third ed. William & Wilkins.

Haluatko kehittää kykyäsi aistia?

Interoseptiolla tarkoitetaan aistihavaintoa kehon sisäisestä tilasta. Se kertoo meille mitä kehossamme tapahtuu ja miltä meistä tuntuu.
 
Ihminen on ainut olento verrattuna eläimiin, joka pystyy tietoisesti tarkkailemaan kehonsa tuntemuksia. Aivojen rakenne on tietoisen toiminnan mahdollistaja, mutta myös uskon, että aivojen solujen evolutatiivinen erilaistuminen on tietoisuuden kehittymisen luonnollinen seuraus.
 
Meillä kaikilla on valtava potentiaali olla tiedostavampia kehossamme tapahtuvista ilmiöistä sekä niiden vaikutuksista kehon toimintoihin ja rakenteeseen.
 
Osteopaattinen hoito vie oireiden ja kivun taustasyiden äärelle. Minulle on myös tärkeää tuoda näkyväksi, miten keholliselle läsnäololle herkistyminen, interoseptiivisen kyvyn kehittäminen ja oman potentiaalin käyttöön ottaminen voivat vaikuttaa oireiden kehittymiseen ja niistä palautumiseen.
 
Näin ollen hoito ei ole vain oireiden poistamista tai helpottamista, vaan arvokas tilaisuus huikeaan muutokseen kohti vitaalisempaa, virtaavampaa ja tasapainoisempaa elämää.

Osteopaattinen lähestyminen reumasairauksiin

Osteopaattisella hoidolla voidaan epäsuorasti vähentää nivelreumaa tai muuta kroonista
tulehduksellista sairautta sairastavan lääkityksestä aiheutuvia sivuvaikutuksia, suoraan edistää homeostaattisen mekanismin tasapainoa sekä maksimoida asiakkaan rakenteen optimaalista toimintaa.

Osteopaattinen diagnoosi ja palpaatiolöydökset voivat olla
merkittäviä kroonisen sairauden konservatiivisessa hoidossa. (Kuchera & Kuchera 1994: 159.)

Osteopaattisen hoidon tavoitteina on tulehduksen vähentäminen, nivelten
aineenvaihdunnan parantaminen,
synoviaalisten kuona-aineiden
poistumisen helpottaminen, nivelten liikkuvuuden ylläpitäminen tai lisääminen, niveliin kohdistuvan mekaanisen jännityksen
epämuodostumien tai korjaaminen
venytyksen tai vähentämisen mahdollisten
sekä ilmenneiden epämuodostumien
ennaltaehkäiseminen. (Kuchera & Kuchera 1994: 164.)

 

Kroonista tulehduksellista sairautta, kuten nivelreumaa sairastavan autonomisen hermoston sympaattinen tonus on koholla ja näin ollen nivelreumasta oireilevien nivelten alueella verenkierto sekä aineenvaihdunta on heikentynyt.  (Kuchera & Kuchera 1994: 160.)

Osteopaattisesti kehon ajatellaan olevan yksi kokonaisuus, joten on syytä ottaa
huomioon myös parasympaattisen hermoston rooli reumatologisissa häiriötiloissa erityisesti sisäelinten toiminnan tukemisen kautta, vaikka parasympaattisen hermoston merkitystä ei tuoda yhtä vahvasti esille kuin sympaattisen hermoston syy- ja seuraussuhteita. (Kuchera & Kuchera 1994: 163.)

Lähteet:

Calabrese, Leonard H. 1999. Rheumatoid arthritis and primary care: The case for early
diagnosis and treatment. JAOA. Vol 99, No 6. 313-321.

Fusco, Giampiero 2015. The neurological model. Teoksessa Hruby, Raymond J. &
Tozzi, Paolo & Lunghi, Christian & Fusco, Giampiero (toim.): The Five Osteopathic
Models Rationale, Application, Integration: From an evidence-based to a person-cen-
tered osteopathy. Edinburgh: Handspring Publishing. 207-244.

Gillick, John L & Wainwright, John & Das Kaushik 2015. Rheumatoid Arthritis and the
Cervical Spine: A Review on the Role of Surgery. International Journal of Rheumatol-
ogy.

Kuchera, Michael L. & Kuchera, William A. 1994. Osteopathic Considerations in Sys-
temic Dysfunction. 2. painos. Ohio: Greyden Press.

Osteopaattiseen hoitoon synnytyksen jälkeen?

Synnytyksessä keho on käynyt läpi valtavan muodonmuutoksen, joka on vaikuttanut sekä aineenvaihdunnallisiin ja biomekaanisiin tekijöihin. Miltä äidiksi tuleminen tuntuu? ❤️

Osteopaatin vastaanotolla anamneesissa selvitän raskauden ja synnytyksen sujumisen vaiheet. Tärkeää olisi myös kuulla miten imetys on sujunut ja miten vauva on voinut.

Lannerangan lordoosin korostuminen on tyypillistä raskauteen liittyen, mutta toisaalta myös imetyksen ja rintojen koon suurentumisen ansiosta painetta voi kerääntyä myös rintarangan alueelle lapojen väliin. Osteopaattisessa hoitotilanteessa lähdetään yleensä hoitamaan niiden löydösten pohjalta, joita observaatiossa tai palpaatiossa on ilmennyt tai mihin oireet viittaavat.

babe, smile, newborn

Ihanaa hengittää!

Hoidon yhteydessä ohjaan palleahengitystä, jossa keskitytään sisään – ja uloshengityksen rytmittämiseen sekä hengityksen vapaaseen virtaamiseen lantionpohjaan asti.

Palleahengitystä voi havainnoida esimerkiksi selinmakuulla jalat ylhäällä 90 asteen kulmassa tai istuma-asennossa niin, että toinen käsi on rintalastan päällä ja toinen vatsan päällä. Syvä uloshengitys aktivoi myös syvät vatsalihakset, jotka ovat tärkeitä selkärangan tukemisessa.

Osteopaattista hoitoa voidaan kohdistaa myös lantionpohjan lihaksiin, mikä voi auttaa tiedostamaan alueen sijaintia sekä lihaksissa olevia jännityksiä.

Tärkeää on hoitaa äitiä elämää muuttavan kokemuksen jälkeen ❤️

 

Takaisin Knipnäsiin helmikuussa 2023 ❤️

Olen ollut hoitotauolla Knipnäsistä ja kaipaan jo takaisin! Vielä hetki täytyy odotella, sillä olen sopinut aloituksesta helmikuun alkupuolella UUDESSA ja ihanassa huoneessa pian sisäänkäynnin jälkeen (samalla käytävällä kuin vanha hoitohuone).

Aikaisemmin olen jakanut huoneeni toisen terapeutin kanssa, mutta nyt talosta vapautui huone sisäpihan puutarhan hulppealla näkymällä omassa rauhassaan.

Ajanvaraus aukeaa 15.12.2022 helmi-maaliskuulle, Tammisaaressa otan vastaan maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin, tervetuloa uudet ja vanhat asiakkaat! ❤️

Uusi upea tiimi Lohjalla: Marenki Spa Kauneus ja Wellness Lounge

Ihanaa päästä tekemään hoitoja myös Lohjalle Tammisaaren lisäksi! Aloitan 9.2.2023 inspiroivassa tiimissä Lohjalla Puu-Anttilan idyllisessä ja vanhaa historiaa huokuvassa tunnelmassa.

Muita tiimiläisiä ovat upeat Sirpa, Oona ja Johanna, heistä ja heidän palveluistaan tulen mainostamaan Somessa lisää  ❤️

Tulevaa hoitotilaa vielä remontoidaan, huone on valmis avajaisiin 15.12. mennessä. Suuret kauniit ikkunat tuovat ihanasti valoa tilaan! Odotan jo innolla, että pääsen aloittamaan.

Avajaisissa on myynnissä lahjakortteja huikealla avajaistarjouksella ❤️

Hoitoja tulen antamaan Lohjalla torstaisin ja perjantaisin, ajanvaraus toimii verkossa sekä sähköpostitse.

Puu-Anttila

Suurlohjankatu 2, 2 krs.

08100 Lohja

 

Hoitohuone on heti portaitten yläpäässä ja siinä edessä vasemmalta löytyy odotustila.

Traumatietoinen kohtaaminen ihmistyössä

Autonomisen hermoston yli – ja alivireystilat ja niiden fysiologiset seuraukset saattavat linkittyä traumaattisiin kokemuksiin sekä niiden kehollisiin muistoihin. Kroonisten sairauksien ja kipujen taustalla saattaa olla piilossa käsittelemätön traumaattinen tapahtuma.
 
Mitä traumalla tarkoitetaan?
 
Traumat jaetaan sekä fyysisiin että psyykkisiin, mutta fyysisiin traumoihin voi usein liittyä myös psyykkinen reaktio tapahtuneeseen. Psyykkinen trauma syntyy traumaattisten ärsykkeiden ylittäessä yksilön sietokyvyn asteen.
 
Maailman johtavan traumaperäisen stressin asiantuntijan Bessel Van Der Kolkin (2022) määritelmä on, että trauma ei ole vain menneisyyden tapahtuma, vaan on jättänyt jälkensä henkilön aivoihin, mieleen ja kehoon.
 
Mitä traumainformoidulla lähestymistavalla tarkoitetaan?
 
Traumainformoidun lähestymistavan periaatteet ovat trauman merkityksen ymmärtäminen ihmisen neurobiologialle, traumaattisten kokemusten terveyteen vaikuttavien tekijöiden tiedostaminen, resilienssin tukeminen ja vahvistaminen sekä vireystilan säätelyyn tähtäävien toimintamallien hyödyntäminen. (Bartlett & Steber 2019). 
 
Traumatietoisuus lisääntyy
  
On upeaa, että moni tekee töitä traumatietoisuuden lisäämiseksi ja traumainformoidun kulttuurin luomiseksi muun muassa sosiaali – ja terveysalan ammattilaisten, opettajien sekä vertaisauttajien keskuudessa.
 
Tämä aihe on lähellä sydäntäni ja haluan tehdä oman osani, jotta voisimme ymmärtää yhä laajemmin mielen ja kehon jatkuvaa vuorovaikutteista suhdetta toisiinsa.
 
Lähteet ja lisää tietoa aiheesta:
 
Bartlett, J. & Steber, K. (9.5.2019). How to implement trauma-informed care to build resilience to childhood trauma – child trends.
Saatavilla https://www.researchgate.net/publication/334679706_How_to_Implement_Trauma-informed_Care_to_Build_Resilience_to_Childhood_Trauma_-Child_Trends
 
Kuvajainen, Minna 2021. Traumainformoitu lähestymistapa sosiaali – , terveys- ja sivistyssalalla.
 
https://www.youtube.com/watch?v=LBE-qKhK7Os
 
Sarvela, Kati & Auvinen, Elisa (toim.) 2020. Yhteinen kieli: Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen. Basam Book Oy.
 
Van Der Kolk, Besser 2022. 7.painos. Jäljet kehossa – Trauman parantaminen aivojen, mielen ja kehon avulla. Suom. Teija Hartikainen. Helsinki, Viisas Elämä Oy
 

A break for writing and exploration

Next weeks I will immerse myself in writing about my greatest interest – how physical symptoms can be seen as indicators of our mental, emotional and social habit patterns and their formation into our physical appearance.

Now I have been searching for a vocabulary to describe my insights in order to integrate them into my particular way of working as an osteopath. This has led my way to explore the literature of trauma-informed work and research as well as psychosomatical approaches.

Through clinical experience, I have felt there is a need to clarify, emphasize and research how holistic manual therapy can benefit from (inter alia) trauma-informed knowledge and more about how the field working with trauma or somatics can benefit from such a sensitive and effective art of therapy as osteopathy.

For that reason, I have taken a creative break from giving treatments and focusing on deepening and shaping my approach as an osteopath. My goal is to be able to serve, even better, to meet everyone’s needs in great depth.

Hoitoon ennen syksyä?

”Julia ottaa ihmisen kokonaisuutena huomioon ja hoitomuoto on toimiva. En uskonut, että saisin selkääni enää kivuttomaksi, mutta onneksi olin väärässä.

Jouduin käyttämään hoitojakson alussa vielä subutexiin verrattavissa olevaa vahvaa kipulääkettä. Hoitojen myötä sain jätettyä pois kaikki kipulääkkeet selkään liittyen.” -Laura

Osteopaattisella hoidolla voidaan tehokkaasti vähentää ja helpottaa kehon oireita, tukea palautumista ja parantaa elämänlaatua.

Varaathan aikasi pian, teen hoitoja elokuun loppuun asti Knipnäsin keskuksella ja jatkan jälleen kevättalvella 2023.

https://www.juliadahlberg.fi/ajanvaraus-knipnas/

Osteopatiassa yhdistyy ainutlaatuisella tavalla kehon kuunteleva kohtaaminen, toiminnallisen anatomian ja fysiologian ymmärrys sekä terveyden löytämisen ilo.

Voit tulla vastaanotolleni erilaisten oireiden, kuten niska – tai selkäkivun, lantionalueen kiputilojen, päänsäryn, unettomuuden tai jalkoihin/käsiin liittyvien jännitysten tai liikerajoitusten vuoksi. Kroonisista sairauksista kärsivät tai leikkauksista toipuvat voivat erityisesti hyötyä osteopaattisesta hoidosta.

Mikäli sinulla on taipumusta korkeaan verenpaineeseen, ruoansulatusvaivoja, lihas – ja niveljäykkyyttä sekä työhön liittyvää uupumusta, voi osteopaattisen hoidon autonomista hermostoa tasapainottava vaikutus olla paikallaan.

Hoitoprosessin aikana tarjoan turvallisen tilan kohdata vaikeitakin tunteita tai tuntemuksia, jotka saattavat nousta esille liittyen hoidettaviin oireisiin.

Lämpimästi tervetuloa rentouttavaan ja palauttavaan hoitoon!

#osteopaattinen #hoito #osteopaatti #rentoutuminen #hyväolo #transformaatio #tasapaino #harmonia #palautuminen #rauha #ilo #selkäkipu #lääkkeetönhoito #elämänlaatu #tammisaari #ekenäs #knipnäs #osteo_terveys

A journey

A healing process is like a journey that begins even before entering a treatment room and continues when at home and in everyday life after a treatment sometimes even weeks.
It can bring emotions to the surface or bubbles in the body as joy and lightness.
 
The symptoms may be signals that we have gone beyond our limits or that we have repeatedly reacted with tension to some situations or events in our lives.
 
Maybe they can help us to become sensitive to listening to ourselves. The more stresses can be released during the treatment, the deeper the process might begin after the treatment.
 
The symptoms can be seen as a tip of an iceberg, and under something else is often revealed that wants to become visible. 🌱
 
 
@fotokjellsvenskberg

Mitä haluan kehoni muistavan?

Rakennanko lihaksiani suorittamaan vai juurtumaan läsnäolon lempeään laajuuteen?

Oivallan yhä uudelleen ja uudelleen, että kaikki se mitä teen tai ajatuksissani ajattelen tallentuu kehoni muistiin.

Suoritanko fyysistä harjoitusta tai jotakin muuta arkista puuhaa vain ajattelemalla lopputulosta tai kiirehtimällä tavoitetta kohti?

Pysyykö kehoni rennompana ja läsnäolevampana, kun annan itseni rauhoittua kuuntelemaan tekemisen sijaan?

Tervetuloa jälleen hoitoon!

🍓Olen palaamassa jälleen töihin Knipnäsiin 18.7 kiitollisena ja ravittuna inspiroivista, rentouttavista ja ilon täyttämistä lomapäivistä.
 
Returning back to work 18.7 after truly inspirating, nourishing and relaxing days full of Gratitude and Joy. 🍓
 
🌿Here in Raseborg I´m enjoying tranquil life, focusing on personal growth, meditation and exploring movement and somatic practices alongside osteopathy.
 
In osteopathy I keep on being inspired of possibilities to support of unfolding processes of everyone who finds his/her way to an osteopathic treatment.
 
To navigate in this world takes lot’s of effort, tolerance and acceptance.
 
I’m open to hear about your strategies to survive and surrender in the flow. Willing to share?🌿
 

Nähdään heinäkuussa!

 
 
Lempeän suloista juhannusta ja rentouttavia kesän hetkiä!
 
Trevlig midsommar!
 
Jään lomalle ja palaan jälleen Knipnäsin Hyvän olon keskukselle 18.7, nähdään sitten! Nettiajanvaraus on auki loman ajan 🌷

Lapsen osteopaattinen hoitaminen

Neljän päivän Lastenosteopatian jatkokoulutus takana 🌿 Upea kurssi! Inspiroituneena integroin kuulemaani ja kokemaani työhöni sekä lasten, että aikuisten kanssa.

Teemoina kurssilla käytiin muuan muassa läpi lapsen ja perheen kuunteleva kohtaaminen, raskauden ja synnytyksen vaikutukset vauvaan, erilaisten oireiden hoitaminen (refluksi, itkuisuus, pään alueen kivut ja kireä kielijänne) sekä lantion, rintakehän ja pallean optimaalinen toiminta.

Lasten osteopaattinen hoito on lempeää ja lapsen rytmiä kuuntelevaa. Hoidon aikana lapsi voi halutessaan leikkiä ja olla äidin tai isän sylissä. Voidaan pitää imetystaukoja, jos on tarpeen.

Teen mielelläni myös vanhemman ja lapsen yhteishoitoja 💚

”We look at the body in health as meaning perfection and harmony, not in one part, but in the whole. ” -A. T. Still MD, DO

 

#lastenosteopatia #tammikuiset2022 #helmikuiset2022 #maaliskuiset2022 #huhtikuiset2022 #toukokuiset2022 #kesäkuiset2022 #heinäkuiset2022 #elokuiset2022 #syyskuiset2022 #lokakuiset2022 #marraskuiset2022 #joulukuiset2022 #osteopaatti #osteopat #osteopati #osteo_terveys #tammisaari #ekenäs

Mitä kehoni oireet kertovat?

Ovatko ne hälytyskelloja siitä, että olen ottanut liikaa vastuuta, en ole halunnut sanoa ”ei” tai oma suhde kehooni on muuttunut negatiiviseksi? Helposti ajattelemme, että oireemme ovat kuin huonoa tuuria tai ikäviä sattumuksia elämässä.
 
Mitä jos otankin oireeni vastaan merkkinä siitä, että jokin vanha käyttäytymismallini tai suhtautumistapani on tullut päätökseen ja on tervetulleen muutoksen aika? Miten sinulla? Kannatko harteillasi muiden ihmisten huolia tai annat itsesi palaa loppuun huomaamatta, mikä todella on tärkeää ja olennaista juuri sinulle, juuri sinun elämässäsi?
 
Osteopaattisen hoidon kautta autan sinua vapautumaan kehosi jännityksistä ja samaan aikaan pinnan alla tapahtuu rinnakkain myös mentaalisten ja emotionaalisten jännitteiden vapautumista. Käynnistyy prosessi, jossa kehonmuistiin jääneet tunnereaktiot nousevat pintaan.
Tämä ei aina ole helppoa, eikä varsinkaan silloin, jos nämä tunteet ovat epämiellyttäviä ja siksi tukahdutettuja. Kannustan kuitenkin rohkeasti kohtaamaan nämä näkyväksi nousevat tunteet ja kehon tuntemukset, sillä niiden kohtaaminen auttaa sinua pääsemään myös oireistasi.
 
Moni asiakkaani on kertonut ensimmäisen hoitokerran jälkeen, että heidän alkuperäinen oireensa oli kummasti vähentynyt tai kokonaan kadonnut. Sen sijaan heillä oli henkisesti ollut joko kevyempää tai rankempaa riippuen siitä, mitä oireiseen liittyen kehoon oli ollut varastoituneena.
Usein myös itse oire hetkeksi provosoituu ennen kuin päästää otteestaan.
 
Aivan kuin sanoen ”olen jäänyt taloksi kehoosi, enkä aio lähteä kovin helpolla.” Kuitenkin on hyvä muistaa, että vaikeiden tuntemusten ja tunteiden neutraalin kohtaamisen palkkiona on kevyempi ja vapaampi olo. 💗
 

Tunteet ilmenevät myös kehollisina tuntemuksina

Huomaatko, että olet tukahduttanut vaikeita tunteita ja oppinut olemaan näyttämättä, miltä sinusta todella tuntuu? Peitteletkö surua, pelkoa, vihaa tai väsymystä näyttämällä positiivisemmalta ja iloisemmalta mitä todellisuudessa oletkaan?

Kohtaamattomat tunteet kuluttavat pinnan alla kallisarvoista energiaamme, eivätkä katoa vaikka suuntaamme huomion toisaalle.

Iloa ja läsnäoloa tuovien asioiden lisääminen elämään on tärkeää ja antaa voimavaroja kohdata vaikeitakin hetkiä. Toisaalta helposti voi käydä niin, että vaikeat tunteet jäävät kohtaamatta silloin, jos keskitymme ainoastaan vahvistamaan positiivista värähtelyä ympärillämme.

Uskon siihen, että vaikeiden tunteiden kohtaaminen hyväksynnän ja lempeyden kautta auttaa vapautumaan niihin liittyvistä reaktiomalleista. Meidän ei tarvitse kuitenkaan samaistua vaikeisiin olotiloihin ja jäädä jumiin negatiivisiin ajatusmalleihin, vaan voimme vapautua niistä vähitellen neutraalisti havainnoimalla ja sallimalla sen, mitä jokaisessa hetkessä todellisuudessa koemme.

Neutraali tunteiden ja tuntemusten kohtaaminen ei kuitenkaan ole helppoa. Lisäksi ajattelemme tunteiden syyn olevan ulkopuolellamme. Todellisuudessa kokemamme tunteet ilmenevät kehollisina tuntemuksina, joihin mielemme tiedostamattamme reagoi.

Olet varmasti huomannut, että kokiessasi muun muassa pelkoa tai vihaa hengityksesi kiihtyy ja syke nousee. Edelleen kuitenkin reagoit fyysisiin tuntemuksiin, jotka nousevat sisälläsi. Silloin, kun huomaat tämän ja etkä vahvista totuttua reagointimallia, niin myös nämä fyysiset tuntemukset vähitellen muuttuvat eivätkä vie sinua epätasapainoon.

On täysin luonnollista kokea erilaisia tunteita ja tuntemuksia, siksi voimme rohkeasti antaa niiden nousta pinnalle ja myös vapautua niihin takertumatta.

#läsnäolo #havainnointi #neutraali #irtipäästäminen #rohkeus #kehollisuus #kehomieli #yhteys #tiedostaminen #osteoterveys

Kehon jännityksien vapautuessa

Oletko huomannut, että mitä enemmän kehossasi on jännityksiä, niin sitä enemmän koet erillisyyttä ja epämukavuutta suhteessa itseesi ja ympäristöösi?
 
Kehon muistiin tallentuneet reaktio – ja ajatusmallit voivat tuntua erilaisina jännityksinä kehon kudoksissa kuten lihaksissa, faskioissa, nivelissä ja sisäelimissä.
 
Mitä enemmän jännityksiä pääsee vapautumaan hoidon aikana, niin sitä helpompi on kokea yhteyttä ja rakkautta itsessään sekä suhteessa ympäröivään maailmaan.

Hermoston tasapainottaminen

Tiesitkö, että osteopaattinen hoito tasapainottaa autonomista hermostoa ja parantaa vagushermon optimaalista toimintaa?
 
Erilaisten kehon kipu – ja häiriötilojen yhteydessä hermoston tasapaino järkkyy ja keho voi jäädä pitkittyneeseen ”taistele – ja pakene” tilaan.
 
Hoidossani keskeisessä roolissa on juurikin hermostollisen yliaktiivisuuden laskeminen, jotta keho pääsisi palautumaan parhaimmalla mahdollisella tavalla. Usein vaikutus on nopea ja oireiden väheneminen on helposti huomattavissa hoitoa seuraavina päivinä.
 
Tässä ohessa artikkeli, jossa kerrotaan vagushermon toiminnasta tarkemmin.
girl, lavender, asleep

Omedvetna tanke – och beteendemönster

Stress i vardagen beror på olika saker. Ofta beror det på att vi fastnat i omedvetna tankar och beteendemönster som inte fungerar så bra för oss.

När man väl börjar uppmärksamma sina tankar blir det tydligare hur de påverkar en.
Att fokusera uppmärksamheten ger ett inre lugn vilket har flera positiva effekter.
Det visar studier på mindfulness och meditation.

En osteopatisk behandling kan också bidra till att identifiera beteendemönster och deras effekt på kroppen. Vilket leder till minskad stress och välmående.

Vakuutuksesta korvausta osteopatiaan

Pohjola Vakuutuksen ”lisähoitoturva” korvaa myös osteopaattisen hoidon hoitokuluja. Pohjola Vakuutuksen sivuilta löytyy heidän tuoteoppaansa ”Sinun ja läheistesi vakuutukset”,  jonka lisähoitoturva esittelyssä kerrotaan:

”Valitsemalla Lisähoitoturvaan tuki – ja liikuntaelinterapian kulut tuet toimintakykysi palautumista. Terapia voi jopa olla vaihtoehto leikkaukselle. — Korvaamme fysioterapeutin, jalkaterapeutin, osteopaatin, kiropraktikon ja naprapaatin jokaisen vakuutuskauden aikana tekemiä tutkimuksia ja hoitoja enintään 10 käyntikertaa.

Lisätietoja voit kysyä Pohjola vakuutuksen asiakaspalvelijoilta.

Vinkkejä ravitsemukseen kehotyypeittäin

Tässä on mainio kirjauutuus ”Pohjoista Ayurvedaa: keholle, mielelle ja iholle” (Kaur, Pokka, Sharma ja Sotkasiira 2020), jota voin suositella lämpimästi pehmeänä avauksena Ayurvedan oppeihin pohjoismaiseen ilmastoon ja luontoon sovellettuna:

Hidasta elämää sivustolta voit löytää kuvauksen kirjasta:

”Ayurveda on terveydenhoitofilosofia ja elämäntapa, jonka pyrkimyksenä on tasapainoinen elämä itsen ja ympäristön kanssa. Se auttaa syventämään itsetuntemusta sekä ymmärtämään esimerkiksi ruokavalion, ihonhoidon ja muiden elintapojen vaikutusta kokonaisvaltaiseen hyvään oloon. Pohjoista ayurvedaa kertoo, miten tunnistaa oman keho- ja ihotyypin ja kuinka tehdä hyvinvoinnin kannalta järkeviä valintoja. ”

”Kirjassa on huomioitu Suomen luonnon ja vuodenaikojen erityispiirteet. Oppaan helpoilla ohjeilla oppii lempeän ja luonnollisen tavan elää, mutta se tarjoaa uutta tietoa ja inspiraatiota myös ayurvedista elämäntapaa jo noudattaville. Kirjan kirjoittajilla on laaja kokemus ayurvedan oppien soveltamisesta Suomeen.”