Terveyttä ja hyvinvointia

Lapsen ja vanhempien hermostojen yhteistoiminta

 

Lapsi aistii herkästi aikuisen tunnetiloja ja vanhemman hermoston yli – ja alivirittyneisyyttä. Hermoston toiminnassa tapahtuu vaihtelua päivän mittaan ja elämäntilanteesta toiseen. 

Lapsen saaminen on iso muutos arkeen ja muun muassa jatkuvat öiset herätykset voivat vaikuttaa siihen, että vanhempien hermostot ovat jatkuvassa sympaattisen hermoston ylivirittyneisyyden tilassa. Tällöin palautuminen heikkenee ja vanhempien jaksaminen voi olla koetuksella.

Ensimmäisinä vuosina äiti ja lapsi elävät symbioottisessa suhteessa toisiinsa, jolloin molempien hermostojen toiminta vaikuttaa toisiinsa erityisen paljon.

 

Osteopaattisessa hoidossa huomioin lapsen lisäksi koko perheen hermostollisen tilan, jotta lapsen oireiden helpottumiseksi myös kaikki perheenjäsenet voivat saada tukea.

Mistä apua vauvan tai lapsen oireisiin?

Osteopaatille voi varata ajan vauvan tai lapsen hoitoon, jotta hermosto pääsisi tasapainottumaan ja oireet vähentymään. Olen havainnut hyväksi tarjota heti aikaa varatessa mahdollisuutta myös äidin ja vauvan yhteishoitoon, joka voidaan tehdä samalla kertaa.

Syitä hakeutua osteopaattiseen hoitoon muun muassa:

lapsen/ vanhemman univaikeudet
– levottomuus ja poikkeava itkuisuus
– ihottumat ja allergiat
– vatsavaivat
– korvatulehdus – ja flunssakierteet

Apua vauvan tai lapsen oireisiin voi saada usein 1-3 hoitokerran aikana. Seurailen oireiden vähentymistä ja ohjeistan myös havainnoimaan, miten lapsi on reagoinut hoitoon. Oireet saattavat myös vähentyä asteittain hoitoa seuraavina päivinä.

❤️

#osteo_somatics #lastenosteopatia #hermostontasapaino #yhteissäätely #autonominenhermosto #palautuminen #tammisaari #lohja #ekenäs #lojo

Kannatteletko muita?

Oletko oppinut pitämään todelliset tarpeesi taka-alalla huolehtiessasi muiden ihmisten tarpeista? Pidätkö ryhtiäsi suorassa ja hymyilet vaikeinakin hetkinä? Oletko se sinä, joka kannattelee koko perhettä ja pitää huolta, että muut voivat hyvin?

🕊Kärsitkö kuitenkin siitä, ettet uskalla päästää irti tai näyttää aitoa itseäsi? Mitä on olla rehellinen, aito ja autenttinen Sinä?

🕊Huomaatko miten kehosi reagoi vastuuseen ja toisten kannatteluun?

🕊Miten oppia lepäämään kehossa ja antaa hengityksen virrata ilman ylimääräistä kannattelua?

Usein palleahengitystä harjoitellessa voi huomata, että vatsan alue on jännittynyt ja on vaikeaa syventää uloshengitystä. Sisäänhengitys saattaa nousta hartioihin asti täyttäen koko keuhkojen kapasiteetin, mutta uloshengitys onkin vain lyhyt puhallus.

Sisäänhengityksen aikana on tärkeää antaa vatsan olla rentona, jotta pallealla on tilaa laskeutua. Uloshengityksen pidentämisellä voi samalla nauttia irtipäästämisen tunteesta.

Arjessa sisäänhengityksellä ei oikeastaan tarvitse edes hengitellä keuhkoja aivan täyteen vaan riittää, että kyljet ja vatsa liikkuvat hengittäessä.

Vasta voimakkaassa rasituksessa tarvitaan apuhengityslihaksia hartioiden ja niskan alueelta, muuten hartiat saavat olla rentoina. Kun hengitys vapautuu, on helpompaa olla ja kuunnella mitä oma keho tarvitsee. 🕊

#irtipäästäminen #selfcare #hengitys #ihanaahengittää #exhale #inhale #palleahengitys #osteopatia #osteo_somatics

Kuva: Chris Senn

Onko sinulla aikaa pitää huolta itsestäsi? 🌿

Hoitoon hakeudutaan usein silloin, kun oireet haittaavat arkea, kivut herättävät öisin tai särkylääkkeiden käytön seuraukset huolettavat.
 
Toivotaan nopeaa helpotusta, jotta sen jälkeen voisi jatkaa työntekoa normaalisti tai hoitaa muita arkisia asioita tehokkaammin. Kehossa olevat jännitykset vievät energiaa ja lannistavat.
Mikäli kehon ja mielen kuormituskyky on reilusti ylittynyt, tarvitaan aikaa palautua ja kerätä voimavaroja tilanteen muuttamiseen.
 
Sanonkin välillä, että osteopaattinen hoitojakso olisi syytä ottaa yhtä vakavasti kuin leikkauksesta toipuminen. Oireileva keho tarvitsee lepoa ja voimavaroja lisääviä olosuhteita.

Mikäli hoidon jälkeen on väsynyt ja pöhnäinen olo tai oireet voimistuvat 1-3 päiväksi – ei ole syytä huoleen, mikäli kuitenkin tämän jälkeen noin viikon päästä voi huomata, että jonkinlaista muutosta on tapahtunut. Toisilla palautumisvaihe hoidon jälkeen voi viedä pidempäänkin ja seuraavat hoitokerrat ovat tarpeen, jotta selviä hoitotuloksia on nähtävissä.
 
Osteopaattiseen hoitoon voi kuitenkin tulla jo ennaltaehkäisevästi ja auttaa kehoa pysymään tasapainossa 🌿
 

Lasten osteopatia

Osteopatialla voidaan tukea lapsen kehitystä koko lapsuusajan syntymästä kouluikään. Synnytyksestä ja raskausajalta kehoon jääneitä jännityksiä voidaan hoitaa lempeästi vauvan ja lapsen rytmiä sekä tarpeita kuunnellen.
 

Tyypillisiä syitä osteopaattiselle hoidolle:

🦊 epäsymmetria ja toispuoleisuus
🦊 hermoston yli – ja alivirittyneisyys
🦊 univaikeudet
🦊 levottomuus ja keskittymisvaikeudet
🦊 vatsavaivat
🦊 korvatulehdus – ja flunssakierteet
🦊 apaattisuus
🦊 motoriset haasteet
🦊 kasvun viivästyminen
🦊 leikkausten jälkeinen palautuminen ja kuntoutuminen
🦊 ihottumat ja allergiat
🦊 imetyksen haasteet
🦊 itkuisuus
🦊 kolhut ja kaatumiset
🦊 keisarinleikkaus ja vaikea synnytys

Hoito voidaan tehdä myös vanhemman sylissä ja lapsen leikkiessä lattialla, joten lapsen ei tarvitse olla liikkumatta hoidon aikana. Hoidon aikana keskitytään luottamuksen rakentamiseen sekä turvallisen tilan luomiseen. Koko perhe voi hyötyä osteopaattisesta hoidosta, joten molemmat vanhemmat ovat tervetulleita hoitoon mukaan.👪

Tammisaaressa vastaanottoni on lapsiystävällinen kaikenikäisille. Lohjalla otan vastaan vauvoja sekä yli 5-vuotiaita lapsia.

#lastenosteopatia #barn #osteopati #osteopat #ekenäs #vauva2023 #hoito #osteopatia #osteopaatti #tammisaari #osteo_somatics

🤍

Olisiko aika saada helpotusta sinua vaivaaviin oireisiin, jännityksiin ja kiputiloihin?🤍

 
Osteopaattinen hoito on lempeän tehokasta ja moni asiakkaani on saanut hoidoista nopeaa ja pitkäkestoista apua kroonisiin sekä akuutteihin oireisiinsa, erilaisiin kiputiloihin sekä palautumiseen.🕊️
 
Tarjoan osteopaattista hoitoa Lohjalla Marenki Kauneus ja Wellness Loungen viihtyisissä tiloissa.🤍 Ohessa olevasta videosta voit kurkata sisälle huoneeseen, joka luo ihanan valoisan ja turvallisen tilan hoidoille. Tervetuloa voimaan hyvin!
 
Ajanvaraus:

Tunteiden turvallinen kohtaaminen

Osteopaattinen hoito kattaa ihmisen koko fyysisen, mentaalisen ja henkisen kokonaisuuden. Näin ollen hoidon vaikutukset eivät rajoitu ainoastaan fyysisten oireiden vähentymiseen vaan ulottuvat paljon laajemmalle.
 
Lisäksi hoidon aikana tai sen jälkeen monella asiakkaallani on käynnistynyt emotionaalinen prosessi, jonka aikana mm. surua, vihaa ja muita tunteita on noussut pintaan kohdattavaksi.
 
Suurien tunteiden kohtaaminen tietoisesta ja läsnäolevasta tilasta käsin on turvallista. Hoitajan tarjoama neutraali ja myötätuntoinen kannattelu tukee prosessia.
 
Arjessa ilman tukea traumaattiset muistot ja muut voimakkaat tunteet tai reaktiomallit voivat ottaa valtaansa – tämä voi olla hyvin pelottavaa. Toisaalta mm. meditoiminen tai hengityksen tarkkailu voivat rauhoittaa sellaisina hetkinä ja auttaa tunteiden säätelyssä.
 
Kun voimakas reaktiomalli purkautuu kehosta, olo kevenee. Voi tuntua siltä kuin olisi eri ihminen – tasapainoinen ja neutraali olo voi tuntua epätodelliselta. Voi tuntea helpotusta ja rakkautta sellaisella tavalla, jota ei ole kokenut aikaisemmin.
 
Hoito on arvokas mahdollisuus purkaa kehosta reaktiomalleja, jotka ovat olleet osallisena myös kehollisten jännitysten ja oireiden synnyssä.
 
Useinmiten voimakkaiden tunteiden prosessoiminen vie kuitenkin oman aikansa, joten hoidon jälkeen on tärkeää ottaa riittävästi aikaa palautumiselle ja levolle.
 

Mikä ihmeen homeostaasi?

Keho on kykeneväinen itsesäätelyyn ja terveyden ylläpitämiseen. Tämä ilmenee sisäisenä restoratiivisena, parantavana ja kuntouttavana kykynä.
 
🌱Homeostaasin ylläpitäminen on olennainen kehon tasapainoa ylläpitävä järjestelmä, joka ilmenee valtavan monisyisinä säätelymekanismeina ja jatkuvasti hengitystä, ruoansulatusta, aineenvaihduntaa ja lukuisia muita toimintoja monitoroivina ja kontrolloivina prosesseina.
 
Tämä sisältää yhtenä komponenttina muiden ohessa immuunijärjestelmän toiminnan, jolla on kyky puolustautua ulkopuolisia organismeja sekä kehon omia epämuodostuneita soluja vastaan.
 
Paranemisprosessi tarvitsee otollisia olosuhteita, kuten riittävästi palauttavaa lepoa, puhdasta ruokaa ja tasapainottavaa elämäntapaa.
 
🌱Osteopaattina autan kehoa toimimaan parhaimmalla mahdollisella tavalla. Hoidon aikana ja sen jälkeen kehossa olevat jännitteet vapautuvat, aineenvaihdunta paranee ja keho puhdistuu kertyneistä kuona-aineista.
 
Olen havainnut omalla vastaanotollani, että prosessi noudattaa tietynlaista sykliä. Hoidon jälkeen olo voi olla normaalia väsyneempi samana ja seuraavana päivänä, joilloin riittävä lepo auttaa parhaimman mahdollisen hoitotuloksen saavuttamisessa.
 
Oireet voivat hetkellisesti provoisoitua seuraavana päivänä, mutta tästä ei kannata huolestua. Viikon-kahden kuluttua hoidosta keho on ehtinyt on puhdistua, palautua ja linjautua uudelleen. Oireet ovat usein tähän mennessä muuttuneet, vähentyneet tai poistuneet kokonaan.

Kuitenkin ensimmäisen hoitokerran jälkeen on hyvä tulla hoitoon melko pian uudelleen, jotta hoidolla voidaan tukea alkanutta prosessia.
 
🌱Keholle pitkään vaivanneiden oireiden vähentyminen on iso muutos, joten energiaa kuluu kompensaatiomallien purkamiseen ja uudelleen linjautumiseen. Sen lisäksi hoito käynnistää myös psykofyysisen prosessin, jonka aikana voi nousta pintaan erilaisia tunteita ja kehollisia tuntemuksia. Monelle tämä osa prosessista on tuntematon, sillä kehon ja mielen yhteyttä ei välttämättä tunnisteta.
 
Yleensä ensimmäinen hoitokerta käynnistää voimakkaimman vasteen kehossa, kun taas seuraavat hoitokerrat tukevat palautumista ja auttavat kehoa pysymään tasapainossa.
Alkuun suosittelen käymään hoidossa kokonaisen hoitojakson oireesta riippuen. Krooniset oireet eivät välttämättä hellitä yhdellä osteopaattisella hoidolla, vaikka jokainen hoito auttaa kohti oireettomampaa elämää.🌱

Lähteet:
Chila A. 2011. Foundation of Osteopathic Medicine.
third ed. William & Wilkins.

Haluatko kehittää kykyäsi aistia?

Interoseptiolla tarkoitetaan aistihavaintoa kehon sisäisestä tilasta. Se kertoo meille mitä kehossamme tapahtuu ja miltä meistä tuntuu.
 
Ihminen on ainut olento verrattuna eläimiin, joka pystyy tietoisesti tarkkailemaan kehonsa tuntemuksia. Aivojen rakenne on tietoisen toiminnan mahdollistaja, mutta myös uskon, että aivojen solujen evolutatiivinen erilaistuminen on tietoisuuden kehittymisen luonnollinen seuraus.
 
Meillä kaikilla on valtava potentiaali olla tiedostavampia kehossamme tapahtuvista ilmiöistä sekä niiden vaikutuksista kehon toimintoihin ja rakenteeseen.
 
Osteopaattinen hoito vie oireiden ja kivun taustasyiden äärelle. Minulle on myös tärkeää tuoda näkyväksi, miten keholliselle läsnäololle herkistyminen, interoseptiivisen kyvyn kehittäminen ja oman potentiaalin käyttöön ottaminen voivat vaikuttaa oireiden kehittymiseen ja niistä palautumiseen.
 
Näin ollen hoito ei ole vain oireiden poistamista tai helpottamista, vaan arvokas tilaisuus huikeaan muutokseen kohti vitaalisempaa, virtaavampaa ja tasapainoisempaa elämää.

Osteopaattiseen hoitoon synnytyksen jälkeen?

Synnytyksessä keho on käynyt läpi valtavan muodonmuutoksen, joka on vaikuttanut sekä aineenvaihdunnallisiin ja biomekaanisiin tekijöihin. Miltä äidiksi tuleminen tuntuu? ❤️

Osteopaatin vastaanotolla anamneesissa selvitän raskauden ja synnytyksen sujumisen vaiheet. Tärkeää olisi myös kuulla miten imetys on sujunut ja miten vauva on voinut.

Lannerangan lordoosin korostuminen on tyypillistä raskauteen liittyen, mutta toisaalta myös imetyksen ja rintojen koon suurentumisen ansiosta painetta voi kerääntyä myös rintarangan alueelle lapojen väliin. Osteopaattisessa hoitotilanteessa lähdetään yleensä hoitamaan niiden löydösten pohjalta, joita observaatiossa tai palpaatiossa on ilmennyt tai mihin oireet viittaavat.

babe, smile, newborn

Ihanaa hengittää!

Hoidon yhteydessä ohjaan palleahengitystä, jossa keskitytään sisään – ja uloshengityksen rytmittämiseen sekä hengityksen vapaaseen virtaamiseen lantionpohjaan asti.

Palleahengitystä voi havainnoida esimerkiksi selinmakuulla jalat ylhäällä 90 asteen kulmassa tai istuma-asennossa niin, että toinen käsi on rintalastan päällä ja toinen vatsan päällä. Syvä uloshengitys aktivoi myös syvät vatsalihakset, jotka ovat tärkeitä selkärangan tukemisessa.

Osteopaattista hoitoa voidaan kohdistaa myös lantionpohjan lihaksiin, mikä voi auttaa tiedostamaan alueen sijaintia sekä lihaksissa olevia jännityksiä.

Tärkeää on hoitaa äitiä elämää muuttavan kokemuksen jälkeen ❤️

 

Uusi upea tiimi Lohjalla: Marenki Spa Kauneus ja Wellness Lounge

Ihanaa päästä tekemään hoitoja myös Lohjalle Tammisaaren lisäksi! Aloitan 9.2.2023 inspiroivassa tiimissä Lohjalla Puu-Anttilan idyllisessä ja vanhaa historiaa huokuvassa tunnelmassa.

Muita tiimiläisiä ovat upeat Sirpa, Oona ja Johanna, heistä ja heidän palveluistaan tulen mainostamaan Somessa lisää  ❤️

Tulevaa hoitotilaa vielä remontoidaan, huone on valmis avajaisiin 15.12. mennessä. Suuret kauniit ikkunat tuovat ihanasti valoa tilaan! Odotan jo innolla, että pääsen aloittamaan.

Avajaisissa on myynnissä lahjakortteja huikealla avajaistarjouksella ❤️

Hoitoja tulen antamaan Lohjalla torstaisin ja perjantaisin, ajanvaraus toimii verkossa sekä sähköpostitse.

Puu-Anttila

Suurlohjankatu 2, 2 krs.

08100 Lohja

 

Hoitohuone on heti portaitten yläpäässä ja siinä edessä vasemmalta löytyy odotustila.